Surusta ei voi toipua, mutta surussa voi toipua. Vuonna 2005 Johanna Ervastin perheen elämä järkkyi, kun kolmevuotias Eino kuoli yhdeksän viikon sairauden jälkeen. Jäljelle jäivät suru, muistot, tuska ja kaipuu sekä valtava haaste koota elämä uudelleen.

Kirja kertoo elämän pysähtymisestä, sen kääntymisestä taaksepäin ja vähitellen kriisien kautta löytyvästä jalansijasta, hiljalleen kasvavasta varmuudesta: ehkä elämä voi sittenkin jatkua. Lohduttomuuden ja uupumuksen jälkeen voimat palaavat ja surun kuvat alkavat pehmentyä. Elämään astuu ilo, ensin varovasti ja huomaavaisesti, sitten vahvistuen, arjen pieninä askareina.

Aika haavat parantaa, sanotaan, ja haavoistaan aika tunnetaan. Kirja kuvaa suruprosessin eri vaiheita ja surun monia kasvoja, samalla se on selviytymistarina suruista suurimmasta takaisin elämään. Koskettava teos tarjoaa myös vertaistukea jokaiselle läheisensä menettäneelle.

Johanna Ervast on helsinkiläinen pappi ja psykoterapeutti.