Timo Hännikäinen on helsinkiläinen esseisti, runoilija ja suomentaja. Hän on ollut kirjallisuus- ja kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittaja vuodesta 2000. Hännikäinen on ollut vakituisena kriitikkona Parnassossa vuodesta 2005 ja julkaissut kritiikkejä useissa muissa lehdissä. Hännikäinen on kirjoittanut ylioppilaaksi Kallion lukiosta ja valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta.
Hännikäisen ensimmäinen runokokoelma Istun vastapäätä ilmestyi WSOY:n kustantamana 2002. Hännikäinen tunnustautuu syväekologiksi esseekirjassaan Taantumuksellisen uskontunnustus (Savukeidas, 2007). Hännikäisen toinen esseeteos Ilman: Esseitä seksuaalisesta syrjäytymisestä (2009) käsittelee seksinpuutetta ja naisenkaipuuta. Hänen kolmas esseekokoelmansa Ihmisen viheliäisyydestä ja muita esseitä ilmestyi 2011. Viimeisin maskuliinisuutta ja mieheyttä käsittelevä esseekokoelma Kunnia ilmestyi 2015.
Hännikäinen perusti 2012 yhdessä Jukka Aakulan, Riku Hautalan, Rami Leskisen, Kai Murroksen, Jarkko Pesosen ja Markku Siiran kanssa traditionalistisen verkkolehden Sarastuksen.
Hännikäinen on on myös Jarno Alanderin kanssa Kiuas Kustannuksen kustannustoimittaja.








